Luku 82: Uuden vuoden lupauksia

Uuden vuoden kynnyksellä tulee mietittyä mennyttä vuotta. Oliko vuosi hyvä vai jäikö paljon parannettavaa ensi vuoteen? Teinkö päätöksiä kuunnellen itseäni vai muita? Olenko onnellinen?

Koiria katsoessa mietin, mitä kaikkea olisin voinut tehdä toisin, enemmän tai paremmin. Muistinko kuunnella koiriani? Teinkö tarpeeksi? Ovatko koirani onnellisia ja tyytyväisiä?

Dora: "Tiedättekö sen tyypin, joka aina pilaa yhteiskuvat?"

Taika: "Ei voi mitään kun naurattaa niin naurattaa!"

Tässä kohtaa pohdintaa Taika tulee ja laittaa kuonon minun polvelle. Niinpä niin. Mitä sitä mennyttä murehtimaan ja miettimään! Jospa minun uuden vuoden lupaus on elää hetkessä, nauttien siitä mitä on juuri nyt. Pitää ottaa mallia nuista koirista. Ne elää hetkessä ja näyttää aina onnelliselta ja tyytyväiseltä.

Jos kuitenkin pikainen katsaus vuoteen 2015, mitä tuli tehtyä? 

- Olen opiskellut koiran kouluttamista ja koiran elekielen ymmärtämistä.

- Ollaan Taikan kanssa harrastettu ahkerasti agilityä ja käyty ensimmäisissä epiksissä.

- Ollaan käyty näyttelytottumustreenissä (nätöissä) ja mätsäreissä.

- Virallisia näyttelyitäkin tuli tänä vuonna koettua huimat 4 kertaa.

- Taika pääsi testaamaan lampaiden paimennusta.

- Taika kävi virallisissa terveystutkimuksissa.

- Taika sai Doran pikkusiskokseen.

Vuosi sisälsi myös uusia koirakavereita, reissuja sinne sun tänne ja tietysti metsälenkkejä. Aika paljonhan me ollaan tohuttu etenkin siihen nähden, etten vielä Taikaa ottaessa tiennyt tuleeko siitä pelkkä kotikoira vai myös harrastekoira. Harrastekoira siitä näytti tulevan!

Tavoitteita vuodelle 2016?

- Jatketaan Taikan kanssa agilityä ja korkataan viralliset kisakentät.

- Molemmat koirat pääsee nätöilemään ja käymään mätsäreissä.

- Molemmat koirat pääsee ensi kesänä ainakin lähialueen näyttelyihin.

- Taikan autopaimennuksen poiskitkeminen (tai edes vähentäminen).

- Doran kouluttaminen fiksusta pennusta fiksuksi aikuiseksi koiraksi.

- Doran viralliset terveystutkimukset loppukesästä/syksyllä.

- Jatketaan hyvin alkanutta sijoituskoira yhteistyötä Maikin eli kasvattajan kanssa.

- Jatkan itseni kouluttamista, tavoitteenani tulla aina vaan paremmaksi koiran omistajaksi.

Aivan toteuttamiskelpoisia tavoitteita minusta. Ei mitään liian vaativia tai pikkutarkkoja suunnitelmia, joiden vuoksi ensi vuosi menisi stressatessa :)

****************************************************************************

******
Uusi vuosi edessäsi, kuin avautuva kirja.

Emme tunne tarinaa, emme tiedä juonta.

Vain lukemalla sivu sivulta, vain elämällä päivä päivältä, 

tarina vie mukanaan seikkailuihin, yllätyksiin, iloihin ja haasteisiin, alati vaihtuviin kuin itse elämä.
******

Hyvää uutta vuotta 2016! 

T. Taika & Dora

(sekä me vähemmän karvaiset)

****************************************************************************

Luku 81: Joululomalta kotiuduttu

Jouluviikko meni reissatessa ja nyt noin 800 ajokilometrin jälkeen on mukava olla kotona. Koirilla taitaa olla samat aatokset, sen verran rennosti ovat hekin päivää viettäneet :)

Tässä meidän viikko kuvina:

Taika otti rennosti, kun Dora oli Maikin (kasvattajan) luona. Tai noh, tämä on ehkä valheellinen väite sillä päivisin Taika oli kaikkea muuta kuin rento. Ihan hulluna energiaa ja sai taas miettiä, että mitä sen kanssa tekee, jotta sillä ei oo koko ajan tylsää. Tähän nukkuma ratkaisuun se kuiten oli tyytyväinen ja malttoi aamustakin nukkua pitkään (= ei herättänyt ennen seiskaa ja aamupisun jälkeen tuli jatkaan unia).

Jouluviikon tiistaina hain Doran kotiin ja samana päivänä lähdettiin reissuun. Ensimmäisessä kyläpaikassa ihmeteltiin kissoja. Ne oli melkein saman kokoisia, mutta pitivät ihan kummallista ääntä. Dora olisi tahtonut nuuskutella lähempää, mutta nämä kisut ei ole tottuneet koiriin niin opetettiin Doralle, että pitää antaa olla rauhassa. Koirat lopulta rauhoittuivat niin hyvin että kisutkin uskaltautuivat lähemmäs tutkimaan, että mitä nämä tämmöset elukat on :)

Iltapainit ennen yöunia!

Tiistaista perjantai aamuun oltiin anoppilassa. Nukuttiin olkkarin lattialla ja Dorakin pääsi ensimmäistä kertaa meidän kanssa samaan petiin nukkumaan. Pari kertaa heräsin Doran pusutteluihin, mutta muutoin Dora nukkui rauhallisesti aamuun saakka. Dora yritti ensin hivuttaa itsensä Taikan kylkeen nukkumaan, mutta Taika murisi ettei edelleenkään aio nukkua yöunia kakara kainalossa. Siispä Taika nukkui meidän jaloissa ja Dora meidän keskellä. 

Metsälenkkejä ja painikisoja. Painia ja juoksemista se koko viikko oikeastaan olikin. Vissiin oli ollu toisiaan ikävä, kun eivät muuta tehneetkään koko viikkona. Onneksi nuita on kaksi, kukaan ei pysty paremmin koiraa väsyttään kuin toinen koira <3

Aatonaattona käytiin koristelemassa hellun mummulan joulukuusi ja aattonakin käytiin siellä päiväkävelyllä. Koirat sai vaarilta kinkkua, kun emäntä on kuulemma liian nuuka eikä anna koirien herkutella. Koirathan kyllä söi ja meinas mennä vaarin sormet vissiin matkassa, kun kakarat totesi että tämä on parasta ikinä. Vaan hyvinpä maistui vesi kinkkupalan jälkeen!

Koirat oli ollu kilttinä ja sai varmaan eniten paketteja vaikka itse olin ostanut vain yhden :D Mie sain lahjaksi mini-Doran. Taikasta mulla on jo vastaava viime vuodelta. Kiitos tontulle!

Joulupäivänä lähdettiin liukastelemaan kohti Lappia. Päästiin ehjänä perille vaikka ajokeli oli tosi huono. Perillä meitä odotti jouluruokaa, sukulaisia ja koiria odotti kivat leikit veljentyttöni kanssa. Lapissa oli lunta ja pakkasta, tuntui ihan oikealta tavelta! Käytiin omien ja serkkun koiran kanssa joka päivä lenkillä. Ihanaa, kun voi päästää koirat irti juoksemaan melkein koko lenkin ajaksi. Niistä näkee, kuinka ne siitä irtiolosta nauttii :)

Doralla irtosi hammas. On sillä jo suurin osa vaihtunu, mutta sattuipa matolta löytymään yksi pieni maitohammas. Söpöt pikku leegot toisella :)

Joululahjalelu oli hittituote. Varsinkin Doran mielestä! Kyllä Taikakin sillä/niillä aattona leikki, mutta kun päästiin kotiin Dora innostui vingusta enemmän :)

Nyt on matkakassit purettu ja aiotaan ottaa ihan vaan rennosti koko viikko. Rentouttavaa viikkoa kaikille <3

Luku 80: Hillumatta ja arkailematta hihnassa

Tänään oli vuorossa pitkästä aikaa koira-aiheinen luentopäivä. Kävin kuuntelemassa kuusituntisen Hillumatta ja arkailematta hihnassa - koiran ei-toivotun käytöksen ratkaiseminen -seminaarin. Aluksi ajattelin, että aika pitkä seminaari pelkästä hihnassa käyttäytymisestä, mutta kurssilla oli paljon muutakin koulutusasiaa ja aika meni nopeasti.

On meilläkin lunta :)

Seminaari oli suunnattu erityisesti heille kenen koirat räyhäävät hihnassa, ovat arkoja tai joilla on itsehillintäongelmia. Osallistuin seminaariin, koska koiran koulutus ja eri opetustavat kiinnostavat. Ajattelin myös, että meidän Taika voisi kuulua ainakin osittain tuohon jälkimmäiseen kategoriaan ja ei seminaarista ole haittaa myöskään Doran opettamista ajatellen.

Lunta. Sitä tää kuulemma on.

Kouluttajana meillä oli  ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja ja Suomen ainoa sertifioitu Behaviour Adjustment Training eli BAT-kouluttaja Miira Hellsten. Miiralla on oma koira- ja kissakoulu Helsingissä, seminaarin perusteella suosittelen!

Onko aina pakko pysähtyä ottaan valokuvia?

Päivä kyllä ylitti minun odotukset. Tuntuu, että ymmärrän taas vähän paremmin koirien käyttäytymistä ja osaan tulkita niiden elekieltä paremmin. Seminaaria kuunnellessa porukka myötäili kouluttajan ajatuksia, kaikki mitä meille kerrottiin oli ihan loogisia ja järkeviä juttuja. Siksi sitä monesti ajatteli, että miten en ole ite tajunnu ja oonpa ollu hölmö kun toimin silloin kerran (jos toisenkin) ihan päinvastoin.

Katso kuinka söpösti seison :)

Suurin ongelma meillä ihmisillä taitaa olla se, ettei muisteta katsoa maailmaa koiran silmin ja unohdetaan seurata koiran elekieltä eli unohdetaan kuunnella mitä se koira meille yrittää viestiä. Kouluttaessa yleisin virhe näiden lisäksi on liian nopea eteneminen. Koiralle pitäisi opettaa asioita pilkkomalla ne ensin pieniin palasiin ja etenemällä koiran omaan tahtiin. Kouluttaminen on leikkiä ja leikinhän pitäisi olla aina vaan mukavaa!

Tarkkailen Taikan luun syöntiä. Ois mulla omakin,
mutta Taikalla on paremman näköinen.

Seminaaria kuunnellessa tunnetilat vaihtuivat syvästä epätoivosta innostukseen ja inspiraatioon. Välillä kyllä ajattelin, että voi eläin parat mitä ne joutuu meän takia kestämään. Monta kertaa myös mietin, että miten olen edes 'puheväleissä' Taikan kanssa, kun se on raukka semmonen harjotuskappale minun koulutusyrityksissä :D

Maman sylissä on hyvä nukkua <3

Nämä tunteethan ei johdu siitä että olisin jotenki lopullisesti sössinyt ja pilannut koirani. Ehei, ne johtuu siitä, että rakastan koiriani ja haluan olla hyvä ja koiraa ymmärtävä kouluttaja. Tänään sai vaan taas todeta, että on vielä paljon opittavaa. Ja onhan se jo hyvä alku, kun haluaa oppia. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja kuten kouluttaja totesi, koskaan ei olla valmiita koirankouluttajia vaan aina opitaan uutta. 

Onneksi koira on siitä(kin) ihana tapaus, että se elää hetkessä, ei kanna kaunaa ja rakastaa sinua joka päivä, huolimatta siitä kuinka huonoja koulutusvalintoja tehit tänään tai eilen. Joka päivä on uusi alku!

Ps. Jos haluaa jotain tarkempaa tietoa tämän päivän opeista niin saapi kysellä. Blogiin ei mahdu koko kuuden tunnin asiaa millään - edes tiivistettynä :)

Luku 79: Ekat epikset takana

Nyt ne on koettu, ensimmäiset epäviralliset agilitykilpailut eli epikset! Pikkusen kuulkaas alko jännittään kun radat Facebookin tapahtumassa julkaistiin torstai iltana - eivät olleet sieltä helpoimmasta päästä!

"Mitähän kivaa me täällä tänään tehdään?"

Oltiin kisapaikalla kymmen aikaan, Dora turistina mukana. Taika oli innoissaan kun saavuttiin hallille, se osaa jo yhdistää tällaiset "halleilut" johonkin kivaan touhuun. Dora puolestaan oli rauhallinen ja reipas oma itsensä. Tuumaili ja katseli hallin menoa :)

"Onpa täällä monen näköistä kulkijaa.
Taitaa olla parempi istua tässä kenkien päällä,
jotta ei 'lapsenvahti' mene hukkaan!

Meidät oli laitettu Taikan kanssa mini-luokkaan vaikka oikeasti Taika tulee kisaamaan medeissä. Taika on 2 cm liian korkea mineihin, mutta sillä ei ole epiksissä niin väliä. Helpompi harjoitella pienemmillä esteillä, kun olemme vasta-alkajia lajin parissa - en siis valita!

Rataan tutustumista.

Radan tutustumisen jälkeen oltiin kolmas koirakko kentällä. Taikassa huomasi kyllä eron, kun ensimmäisen kisaparin eka putkeen-käsky kajahti hallissa. Silloin Taika tajusi missä ollaan ja se siitä alun rauhallisuudesta! Työ ja tuska saaha Taika odottamaan nätisti omaa vuoroaan. Dora sen sijaan yritti näyttää mallia isosiskolleen ;)

Tässä meidän ensimmäinen mini-möllien ratasuoritus:

Kuten videosta voi huomata, mölliradassakin riitti haastetta vaikka siinä oli 19 esteen verran pelkkiä hyppyjä ja putkia. Mulla huonot kengät jalassa, kun meinasin liukastua radalla. Tätäkin olisi pitänyt hoksata ajatella ennen kisaamista! Nyt suoritukset kärsi kun en uskaltanu niin lujaa juossa liukkailla kengillä. Kaiken lisäksi jouduin juokseen tuppo nenässä - talvi-ilma saa aikaan nenäverenvuotoa harmillisissa tilanteissa....... Niin minun tuuria!

Suoritettiin möllirata vielä uusintana, kun kaikki olivat sen ehtineet kerran mennä:

Tuntu, että toinen suoritus meni huonommin entä ensimmäinen. Koira varmaan kuumu enempi siihen toiseen suoritukseen. Tai sitten tehin ite vaan enempi ohjausvirheitä. Oltiin siis kaukana nollaradasta, mihin pitäisi tähdätä ja ei sitten päästy kolmen parhaan joukkoon. Saatiin kuitenkin tuomarin luovuttama tsemppi-palkinto! Tuomari sanoi, että mulla on hieno koira ja huonot kengät  :')

Mini-möllien palkintojenjako.

Tuomari kävi puhuttelemassa meitä myös mölli- ja kisaradan välisellä tauolla. Kehui lisää Taikaa ja kyseli missä sen kanssa treenataan. Kysyi myös ikää ja oli selvästi yllättynyt, että kyseessä on alle kaksi vuotias koira. Kuulemma tulee hyvä agikoira, kunhan saan irtoamaan paremmin ja opin ohjaamaan paremmin. Kyllä oli itseluottamusta kohottava ja positiivista mieltä tuova tuomari (vaikka olikin tehnyt vaikeat radat)!

Kuka olisi arvannut, että pääsen tänään
kisaamaan ja saan vieläpä palkinnon!

Kokeiltiin vielä päivän päätteeksi kerran ykkösluokan kisarataa. Se oli meille tosi haastava, joten en ottanut sitä enää uudestaan vaikka niin olin alunperin ajatellut. Ykkösluokan radassa oli hyppyjen ja putkien lisäksi myös pari puomia, 12 pujottelukeppiä, A-este, rengas ja toiselle puomille vaihtoehtoinen suoritus oli keinu ja pituus. Meillä on keinun harjoittelu vielä kesken, joten tehtiin puomi sen tilalla kun tällainen mahdollisuus oli annettu.

Tällä radalla palattiin taas meidän heikkouksien lähteelle eli Taika ei irtoa, kuumuu/turhautuu ja kuluttaa aikaa ja energiaa enempi haukkumiseen entä radan suorittamiseen. Toki tässä oli myös noin sata ohjauksellista virhettä, että peiliin saan katsoa :)

Ykkösluokan rata oli 200m pitkä ja siinä oli 22 estettä. Tältä radalta kerättiin varmaan sata virhepistettä ja kymmenittäin hylkyjä. Kuten videolta huomaa, aika ikävästi siinä oli laitettu puomin ali mutkaputki eli koiran pitäisi kahden putkenrei'än välistä tajuta kiivetä puomille. Tiesin jo, että Taika todennäköisesti menee kymmenen kertaa putkesta ennenkö hoksaa, että siellä on joku tylsempi puomi-este välissä. Niinhän siinä kävikin.

Silti olen tyytyväinen, että meillä meni kaikkinensa näinkin hyvin. Sain myös yleisöstä kehotusta alkaa kisaamaan virallisissa kisoissa. Oikeissa kisaluokissa ykkösluokan rata on kuulemma helpompi. Ehkä me aloitetaankin joulun jälkeen pienvalmennusryhmässä ja aletaan tähtään ensi kevään/kesän kisakentille....   :)

Luku 78: Taika epävirallisiin agilitykilpailuihin

Iik! Ilmosin Taikan meidän ensimmäisiin epiksiin eli epävirallisiin agilitykilpailuihin. Jännittää jo pelkkä ajatus. Taikan kanssa kun tää agility menee yleensä joko tosi hyvin tai tosi huonosti. Nyt olisi sitten osattava jotain uudessa paikassa, erilaisessa (kisa)ympäristössä ja ilman kouluttajan neuvoja. Saapa nähdä miten meille käy!

Lapin reissun kuvia riitti vielä tähänkin postaukseen :)

Epikset on kyllä hyvä tapa päästä testaileen taitojaan. Pitää vaan uskaltautua mukaan. Aikomus on kisata Taikan kanssa pariin otteeseen mölliluokassa ja pari kertaa koetetaan ykkösluokan kisarataa. Möllirata on helpompi ja lyhyempi, kisarata puolestaan vaikeampi ja pidempi (tai näin olen asian ymmärtänyt).

Meillä on seuraavat pari viikkoa agilityä kaksi kertaa viikossa. Ensi viikolla kolmesti, sillä epikset on lauantaina. Nyt ollaan harjoiteltu keppejä, puomia ja muutaman esteyhdistelmän kanssa erilaisia tapoja ohjata koiraa ja kiinitetty huomiota virheisiin. Ratoja ollaan tehty nyt vähemmän, mutta on meillä niitäkin harjoituksia.

Taikalla on ollut ongelmia pujottelussa. Ei millään malttaisi pujotella kaikkia kahtatoista keppiä. Osaa kyllä, mutta sen mielestä pujottelu on tylsää ja hidasta. Aikamoista vääntöä taas ollut, että saan sen menemään niin kuin haluan.

Toinen epävarmuustekijä on korkeammat hypyt.  Ollaan nostettu rimaa ja viime kerralla neitillä tuli rimakauhu, jonka vuoksi Taika sujahteli hyppyjen ali ja kiersi vaan estettä. Otettiin este sitten yksittäisenä hyppynä ja jatkettiin matkaa. Seuraavien esteiden kanssa ei ollut ongelmaa, vaikka oli sama korkeus kuin tässä mörkö esteessä.

Sitten sitä vissiin nolotti, että tulipa jännitettyä typerää asiaa ja oli ihan nolona loppu tunnin. Ei enää irronnu niin hyvin ja ei muka uskaltanu A-esteellekään ilman, että kävin ihan vierestä näyttämässä. Piti vaan kehua toista aina ko jotain tehtiin, ettei oo ihan möksmöks. Meän draama kuningatar osaa siis osoittaa mieltään myös hiljaisesti!

Kuulostaa lupaavalta epiksiä ajatellen, eikö? ;)

Ps. Lisäsin blogiin omat sivut kummallekin koiralle. Linkit esittelyihin sivun vasemmassa yläreunasta blogin kuvabannerin alla!

Luku 77: Dora tutustui lumeen

Viikonloppuna käytiin koirien kanssa minun vanhempien luona Lapissa. Siellä Dora sai ensi kosketuksensa lumeen ja olihan se veikeä kohtaaminen!

Silmän kantamattomiin valkoista...
Pitää välillä pyshtyä ihmettelemään!

Vähän oli pehmeä hanki!

 

Vanhempien luona oli reilu 30 cm lunta eli enemmän kuin Doralla on korkeutta. Dora loikki hangessa kuin aropupu, kahlasi Taikan jälkien perässä ja maisteli lunta.

Taika raivaa Doralle polkua..

Huh, eihän täällä näe kuonoaan pitemmälle..

Mihin ne nyt menee?

Tämäkö on se talvi mistä kaikki puhuvat?

Pakkohan sen ruohon on jossain täällä alla olla!

Tämä oli Doran ensimmäinen Lapin matka ja ylipäätään ensimmäinen pitempi, monen sadan kilometrin automatka. Pari kertaa pysähdyttiin välillä, jotta saavat koirat vähän jalotella ja käydä tarpeilla. Doralla on matkapahoinvointia, mutta nyt ei ollut kuin vähän kuolaa suupielissä - aletaan varmaan saada jo voitto siitä huonostaolosta!

Reissussa oli lumen lisäksi muutakin ihmeteltävää: uusia ihmisiä, maalaiselämän hajuja, jättiläisiä (eli hevosia), uusia koiratuttavuuksia ja nopeita autoja (100km/h nopeusrajaoitus lähitiellä). Onneksi Dora ei perustanut autoista mitään ja sai olla ulkona irti. Toki aina oltiin sitä valvomassa, kun eihän sitä koskaan tiedä jos lähtee juokseen tielle päin.

Taika meillä on aina narussa kiinni, koska lähtee ihan varmasti perään. Pentuna aluksi pelkäsi nopeasti eteneviä autoja ja aateltiin, että onpa hyvä niin ei juokse perään. Paitsi, että sitten rohkeus voitti ja pinkasi ykskaks auton perään häntä heiluen.

Sen jälkeenkin on kerran karannut tielle ja häntä heiluen tökötti keskellä autotietä odottaen uusia uhreja. Onneksi oli hyvä luoksetulo ja tuli kun kutsuin, mutta tämä on asia, jonka kanssa en ota mitään riskejä. Taika on liian rakas lihapala menetettäväksi!

Palatakseni takaisin varsinaiseen aiheeseen: Hevoset oli Doran mielestä aika jännittäviä, niille piti aluksi vähän haukkua kun olivat niin valtavia ja kummallisia otuksia. Taikahan ei hevosista enää perusta mitään. Taika oli muutenkin kokoajan niin 'isoa koiraa'. Dora oli ihan ihmeissään ja innoissaan kaikesta uudesta ja Taika oli kokoajan vaan sillai, että joo, lunta, heppoja ja pakkasta - vanha juttu jo.

Mitä sitten keksittäisiin?

Taika oli kyllä oma energinen itsensä, hulluna meän isännän perään (niinkö aina). Välittäny muista taas mitään ko aina vaan isän jaloissa pyöri! Innoissaan oli myös sen vuoksi, että tiesi pääsevänsä metsään juoksemaan ja oli ihan villissä kun lähdettiin käveleen metsälenkin suuntaan. Hyvä, että nahoissaan pysyi! 

Dorakin on saanut vauhtia eikä jää enää niin pahasti jälkeen metsälenkeillä. Välillä unohtuu haistelemaan hajuja, mutta juoksi jo enempi edessä entä sipsutti perässä. Rankkojahan ne lenkit Doralle varmasti oli, kun piti välillä kahloa ja tulihan siinä matkaakin aina jokunen kilometri. Hyvin kuitenkin jaksoi loppuun saakka ja lenkin jälkeen uni ja ruoka maittoi!

Eilen illalla tultiin kotiin ja tännekin oli viikonlopun aikana satanut jokunen sentti lunta. Saadaan kotonakin opetella tarpeiden tekemistä lumeen - Dora koki sen erittäin haastavaksi reissun aikana. Lauantaina pakkasta oli 14-16 astetta ja vauva parkaa varmaan palelsi ja ei millään löytynyt sellaista kohtaa mihin ois hyvä pisuta. Eiköhän se tästä taas helpotu :)

Ilta meni eilen mahottomassa rallissa, kauhea kisuaminen ja juokseminen koko illan! Päästiin nukkumaan vasta joskus puolen yön aikaan, kun takakontin matkustajat olivat niin virtasia. Itsehän oisin ollut nukkumavalmis jo kymmeneltä. Takapihan lumi on myös sen näköinen, että rallia on vedetty - ei löydy enää koskematonta kohtaa! Hupsut lapset :)

Ihana viikonloppu, ihana talvi ja ihanat koirat :)