Sivut

tiistai 21. helmikuuta 2017

Luku 111: Suunnitelmia

Tänään sain itseni istutettua koneen ääreen ja aloin tutkaileen mitä sitä tänä vuonna koirien kanssa tekis tuolla harrasterintamalla. 

Taikan mielestä tämä suunnittelu on uuvuttavaa :D

Vuodelle 2017 on kaksi teemaa:
  1.  Näyttelyt. Tarkoitus olisi tällekin vuodelle pyörähdellä molempien kanssa näyttelykehässä. Viime vuoden näyttelysaldo oli Taikalla 4 kpl ja Doralla 6 kpl. Jospa tänä vuonna käydään ainakin saman verran.

    Viime vuonna Taikalla jäi sterkkauksen vuoksi kesän näyttelyt välistä kun oli ihan karvaton. Tänä vuonna kesäkuu on minun osalta poissa laskuista, koska silloin on tiedossa joka viikonlopulle jokin juhla. Meidän näyttelyt painottuu siis loppu kesälle ja syksylle. Toki Dora saattaa käydä Maikin kanssa kiertämässä kehiä myös ilman minua.

    Mätsäreissäkin voisi käydä aina kun sopivia sattuu kohalle. Niitä on ollut ainakin edellisinä kesinä useita eli huonoa tuuria (tai omaa laiskuutta) jos ei missään tuu käytyä.

  2. Agility. Minun täytyy alkaa Taikan kanssa kiertään epiksiä (epävirallisia kisoja) ja tehdä vähän omatoimista keinu- ja keppitreeniä, jotta virallisen kisalisenssin hankkiminen ois järkevää. Toki hyppyratoja voitais jo alkaa tekemään, kun niissä tuo vielä ongelmallinen keinu ei esiinny.

    Doran kanssa treenataan maltillisesti, meillä ei oo mihinkään kiire. Tässä pieni tyylinäyte Doran radasta (Instagramin seuraajat ja FB kaverit on tämän saattanut jo nähdäkin):


Mehän ollaan aloitettu Doran kanssa agility tosiaan penturyhmästä viime syksynä ja mentiin kurssille ilman, että oltiin mitään alkeita harjoiteltu. Kerran viikossa käytiin syksyllä kurssilla ja nyt on aloitettu samalla tahdilla, mutta valmennusryhmässä missä vähemmän koirakkoja eli enempi aikaa touhuta.

Dora menee hienosti etenkin kun ottaa huomioon vähäisen harjoittelumäärän. Vauhtiakin sille on tullut paljon lisää. Dora on ihan erilainen ohjattava kuin Taika, häsyää vähemmän eli oppii nopeammin. Dora vaatii paljon kehuja (palkkautuu ja motivoituu kun kehuu), kun Taika taas vaatii jämäkkyyttä ja mahdollisimman vähän mitään ylimääräistä lässytystä ja huitomista. Kuumakalle kun ei kestä semmosta :)

Taikan kanssa on maaliskuun eka viikonloppu tarkoitus mennä vuoden ensimmäisiin epiksiin. Pidetään peukkuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun pistäydyit blogissani! Kommentit ovat aina mukava lisä, kiitos :)