lauantai 23. kesäkuuta 2018

Luku 116: Ajatuksia sijoitusyhteistyöstä

Monelle on ollut epäselvää, mitä se tarkoittaa, kun olen kertonut Doran olevan meillä sijoitussopimuksella. Tässä kirjoituksessa haluan avata minun kokemusta sijoitusyhteistyöstä, siitä mitä se mulla ja Maikilla oli.

Yleisin syy miksi päädytään sijoitustilanteeseen on se, että kasvattaja haluaa jättää pentulaatikosta lupaavimman tai lupaavimmat koirat jatkojalostukseen, muttei pysty jättämään joka pentueesta koiraa kotiin. Tällöin kasvattaja tarvitsee koiralle yhteistyökodin. Jokaisella kasvattajalla on varmaan omat kriteerit miten he tällaisen kodin valitsevat. Meidän tapauksessa "pohjatyöt" oli jo tehtynä ja sen päälle oli hyvä lähteä sijoitusyhteistyötä rakentamaan.

Me tutustuttiin ja ystävystyttiin Maikin kanssa reilua vuotta aikaisemmin, kun Maikin kasvatti Taika muutti meille asumaan. Maikki oli mulle iso apu Taikan kanssa: aina sai apua, kun jokin tätä ensimmäisen koiran omistajan päätä askarrutti. Taikan myötä opin tuntemaan millainen itse olen koiranomistajana, ja samalla opin tuntemaan Maikin ja näin läheltä kuinka isolla sydämellä hän tätä kasvatustyötään tekee. Tämän lisäksi meillä kahdella meni ajatusmaailmat niin hyvin yksiin, että oli helppo vastata kyllä, kun Maikki kysyi olisinko kiinnostunut sijoitussopimuksesta.

Niinpä Dora tuli meille sijoitukseen syksyllä 2015. Paperilla sijoitusyhteistyö tarkoittaa pelkistetysti seuraavaa: Minä koiran tulevana omistajana suostun maksamaan pennusta vakuusmaksun kasvattajalle ja sitoudun huolehtimaan hänen koirasta kuin omastani. Kasvattaja puolestaan sitoutuu maksamaan kaikki jalostukseen liittyvät kulut ja lupautuu palauttamaan vakuusmaksun ja siirtämään koiran omistajuuden minulle, kun pennut on saateltu maailmalle.
 
Konkreettisesti sijoitusyhteistyö näyttäytyi monella tapaa. Dora asui vakituisesti meillä, mutta etenkin pikkupentuna vietti aikaa Maikilla säännöllisen epäsäännöllisesti, jotta myös toinen koti pysyy kotina eikä sinne mennessä tunnu, että tulisi vieraaseen taloon tai vieraaseen laumaan. Lisäksi Maikki kävi Doran kanssa mätsäreissä ja näyttelyissä. 

Dora tuli meille luovutusikäisenä samaan aikaan kuin muutkin pennut lähtivät uusiin koteihinsa. Siitä sitten alettiin yhdessä tutustumaan tähän uuteen yksilöön ja yhdessä opeteltiin asioita, kuten mikä tälle koiralle on sopivin ruoka, ruuan määrä, liikunnan määrä, miten tämä koira oppii parhaiten ja mitä juttuja me sille halutaan opettaa.

Sitten kun perusasiat oli kunnossa ja yhteinen suunta selvä, kaikki kulki omalla painollaan. Vaihdeltiin kuulumisia, treffailtiin ja mie raportoin Doran juoksun kulut. Sen jälkeen seuraavat "isot askeleet" tuli kun oli aika astuttaa. Maikki luonnollisesti teki päätökset mitä urosvalintaan tulee, mutta siinäkin keskustelussa sain olla mukana, kun eri vaihtoehtoja mietittiin. 

Doran juoksun seuraaminen olikin jännää aikaa. Joka päivä katsoin ja Maikille analysoin minkä väristä vuotoa ja miltä Doran värkki tänään näyttää, miten se käyttäytyy ja jokohan ois tärpit lähellä. Jännitti kauheasti jos ne tärpit meneekin ohi, etten osaa niitä katsoa. Tähänkin tulkintaan sain Maikilta hyviä neuvoja ja Maikki kävi itsekin katsomassa mitä tapahtuu. Lopulta siinä päivässä ei ollut mitään epäselvää - tärppihaju oli silmiin pistävä ja tuli aika astutuksen.

Dora astutettiin meillä kotona. Maikki tuli Danten kanssa meille ja Dante hoiti homman. Dora antoi astua ilman huutoa tai rimpuilua eli astutus onnistui niin kuin oppikirjassa. Uusinta astutus tehtiin seuraavana päivänä ja silloin taisi mennä jo huvin piikkiin - molemmat tiesivät mihin ja miten tyyräytyä.

Mulla oli koko ajan vahva tunne, että astutus oli onnistunut. Varmistus tähän tuli parin viikon sisään kun Doralla oli aamupahoinvointia ja ei tahtonut ruoka maistua. Dora on kyllä toiminut kuin kello - kaikki mitä Maikki sanoi, että tietyssä vaiheessa kantoaikaa tapahtuu, tapahtui juuri prikulleen niin! Oli aamupahoinvointia joka meni ohi, tuli liisteriä värkistä, nisät muuttui vaaleanpunaiseksi, pentujen sydänäänet alkoi kuulua ja koira paisui kuin pullataikina ettei ollut enää kelleen epäselvää, että paksuna on.

Sitten paria viikkoa ennen laskettua aikaa Dora lähti Maikille. Kiitos hyvin tehdyn pohjatyön, Dora oli heti kuin kotonaan ja sai prinsessan kohtelun, kuten hänen arvolleen kuuluu (heh). Itsellekin oli helpompi "luopua" koirasta, kun tiesi että se pärjää ja voi hyvin Maikin huomassa. Maikki kertoi meille Doran kuulumisia ja lähetteli välillä videoita, joista näki kuin hyvät sillä oli oltavat.

Synnytyshetki tulkin sitten muutamaa päivää arveltua aikaisemmin. Maikki oli kysynyt jo aiemmin, että haluanko olla mukana synnytyksessä. En ollut tätä edes osannut ajatella, että olisi mahdollista olla. Hetken mietittyäni totesin että kyllähän se olisi ihan mieletön kokemus olla vieressä. Niin siinä sitten kävi, että torstaina 3.5. neljän aikaan aamuyöstä lähdin ajeleen kohti Käpälämäkeä. 

Synnytys meni hyvin. Hitaasti mutta varmasti Dora puski kolme ihanaa pentua maailmaan ja alkoi heti niitä äidin ottein hoitaa. Oli ihana nähdä kuinka rakastunut Dora jälkikasvuunsa oli. Ei minua ja Maikkia ollut sillä hetkellä edes olemassa, vain hän ja pikkupennut. 

Sinne ne jäivät kasvamaan ja mie palasin omaan arkeeni. Maikki aina tasaisin väliajoin raportoi kuulumisia pentulaatikon ääreltä ja laittoi kuvia. Me saatiin tietysti käydä Doraa ja pentuja kattomassakin monta kertaa ennen luovutusta. Pennut on aivan ihania - kyllä voi sanoa, että "pojasta polvi paranee", ja siihenhän jalostuksella myös tähdätään. Dora on ollu uskomattoman hienoa äitikoira, oon niin ylpeä siitä!

Haettiin Dora kotiin kun pennut tuli luovutusikään. Omistajanvaihdos onnistuneen sijoitusyhteistyön päätteeksi tehtiin 21.6.2018. 💕

Olen oppinut Maikilta ihan hirveästi lisää tämän sijoitusyhteistyön aikana. Mulla ei ole tavoitteena alkaa kasvattajaksi, mutta olen silti kiinnostunut sheltin jalostuksesta. Onkin ollut ihan älyttömän palkitsevaa seurata vaihe vaiheelta, mitä kaikkea se kasvattajalta vaatii ennen kuin pennut on laatikossa ja mitä kaikkea se vaatii vielä sen jälkeenkin. Hyvän kasvattajan työ ei lopu siihen, kun pennut on luovutettu maailmalle. Parhaimmillaan siitä vasta alkavat uudet tarinat, toivottavasti yhtä onnelliset kuin tämä meidän tarina.

Äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen olen Maikille tästä kaikesta. Vaikka meidän sijoitusyhteistyö on nyt virallisesti päättynyt, muu yhteistyö ja ystävyys jatkuu entistä vahvempana. Kiitos Maikki, että olet olemassa 💗

lauantai 20. tammikuuta 2018

Luku 115: Ensimmäiset viralliset agilitykilpailut

Tänään käytiin ekoissa virallisissa agilitykisoissa Taikan ja Doran kanssa. Ajattelin viime vuoden lopussa että nyt täytyy vain ostaa se lisenssi ja ilmoittaa ensimmäisiin mahdollisiin kisoihin, sillähän se lähtee käyntiin. Muuten se vuosi lipuu taas ohi ihan huomaamatta.

Tuumasta toimeen ja niinhän siinä kävi, että löysin itseni tänään Oulun koirakerhon järjestämistä kisoista! Olin ilmoittanut molemmat koirat hyppyradalle ja yhdelle agilityradalle.

Agilitykilpailuun on tullut paljon muutoksia tälle vuodelle, mm. kokoluokkia on aiemman kolmen sijasta viisi, rimakorkeudet on tippuneet kaikissa kokoluokissa ja estevälit saa nykyään olla jopa 10 metriä!

Taika ja Dora mitattiin virallisissa mittauksissa viime vuoden puolella molemmat mediksi. Olin toivonu että Dora menis miniksi, mutta kolmen tuomarin mittauksella sitä ei saatu alle 35cm, mikä on minin ja medin raja.

Ollaan treenattu Doran kanssa aiemmin mininä ja medikorkeuksia on alla tosi vähän. Tämä näkyi meidän tämän päivän hyppyradalla, joka meni lähinnä ihmetellessä. Muuri oli peikko, siinä tuli rimakauhu eikä suostunu menemään yli.

Agilityrata meni jo paljon paremmin ja ois saatu hyvä tulos ellei muuri olis ollut pikkuneidille ehdoton nou nou. Otettiin siitä hylky ja keskusteltiin vielä kepeillä kuinka ikävää on että radalle ilmestyy seinä kesken leikin. Sain Doran siitä vielä suorittaan radan loppuun ja hyvillä mielin mentiin maaliin.

Kaksi hylkyähän niistä tuli, mutta eipä sillä tässä kohtaa oo niin väliä kun vasta-alkajia vielä ollaan :) Tässä video Doran agilityradasta:


Taika päästeli höyryjä hyppyradalla ja allekirjoittanut yritti vaan selvitä. Ei mennyt ihan nappiin. Agilityradalla homma oli kasassa jo paremmin, mutta minun ohjaus ei ollut riittävän hyvä ja se näkyi suorituksessa. Paljon hyvää siinä Taikan menossa on ja se alkaa nyt vihdoin olemaan ns. Kisakunnossa, tarvitaan vaan kisakilometrejä alle niin eiköhän se siitä!

Kaksi hylkyä myös Taikalle, koska ohjaaja oli tyhmä :) Tässä video Taikan menosta:


Kiitokset hovikuvaajalle :)

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Luku 114: Sijoituksia epiksissä

Tänään käytiin Taikan ja Doran kanssa epiksissä (=epäviralliset agilitykisat). Meillä loppu yli kuukausi sitten molempien kanssa valmennusryhmät enkä oo ehtiny enkä jaksanu tehdä niiden kanssa sen jälkeen minkäänlaisia treenejä.

Tälle päivää vihdoin osui episten aikataulut yksiin ja päätin lähteä molempien kanssa kokeileen, että vieläkö me jotain osataan. Nämä oli Doran ensimmäiset epikset ja ensimmäistä kertaa treenattiin ulkokentällä. Ja niinhän siinä kävi, että Dora yllätti minut täysin!

Mentiin toisena kisaajana radalle. Jätin Doran odottamaan ensimmäisen esteen taa ja sinne se jäi ilman että edes yritti karata - eka vau! Sitten lähdettiin suorittaan rataa ja pikkukoira meni tosi hienosti. Ei saatu virheetöntä tulosta, mutta koira pelasi tosi hyvin ja oli innokas etenemään.

Uusinta ei mennyt ihan niin hyvin, mutta kaikkinensa hienot radat: Doran eka startti johti mini-mölli-luokan voittoon ajalla 00:33:90 (15 estettä) ja uusinnankin suorituksella oltais oltu toisia. Alla video Doran voitokkaasta radasta:


Taika luonnollisesti "sekosi" heti ko tajusi, että nyt ollaan tultu agilityyn. Kyllä se onneksi jaksoi häkissä odotella ihan hyvin minien suoritusten ajan. Riemu repesi, ko otin sen häkistä ja lähdettiin odottamaan meidän startti vuoroa. Voi sitä vinkumisen määrää kun tahtoo tahtoo!

Siinä ehdin jo mielessä manata, että taitaa mennä suoritus penkin alle, kun Taika kävi niin kierroksilla. Hyvin se kuitenkin jäi lähtöön odottamaan - vähän meinasi varkain hiissautua lähemmäs estettä, mutta totteli ko käskin uudestaan pitämään sen hanurinsa maassa ja odottamaan lupaa tulla.

Vauhtia riitti ja rata meni muuten ok, mutta koira ei tahtonut kunnolla irrota ohjaajasta. Saatiin kuitenkin kuin ihmeen kaupalla eka rata suoritettua puhtaalla tuloksella ja hyvällä ajalla. Ite olin ihan kuollu radan jälkeen, mutta Taika ois voinu juossa heti perään uusinnan. Minun onneksi siinä oli kuitenkin useampi koira välissä ja ehdin vähän hengähtää.

Uusinta ei tuottanut parempaa tulosta, mutta eka radalla oltiin kuitenkin medi-möllien kolmansia ajalla 00:28:95 (15 estettä) - paras epis sijoitus meille tähän mennessä! Meidät palkittiin lopulta 2. sijalla, kun mölli luokassa ei voi palkita niitä ketkä ovat käyneet jo virallisissa kisoissa. Eli se joka ois oikeasti ollu toinen, oli jo kisahistorian omaava.

Tässä vielä Taikankin suoritus videoituna:


Tänään oli hyvä päivä :)

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Luku 113: Täydellinen ulkoiluilma

Tänään oli täydellinen ulkoiluilma: aurinko lämmitti, ei tuullut (meillähän tuulee yleensä aina) ja kaiken lisäksi oli hankikelit! Tällaisena päivänä ei voi jäädä sisälle makamaan, joten mehän käytiin aamupäivällä melkein parin tunnin lenkki koirien kanssa ulkoilemassa.



Käppäiltiin ensin metsän kautta pellolle, pellolta koirapuistoon ja samaa reittiä vielä takaisin. Koirat sai juossa vapaana lähes koko lenkin ja näki että nekin nautti. Kotia kun päästiin oli koirilla sitten päikkäreitten aika, kyllähän ne melkosta rallia vetivätkin joten ei ihme jos uni maittoi :)



Keskiviikkona 15.3. Taika täytti kokonaista kolme vuotta! Ihan hullua miten nopeaa aika menee.. Taika on aikuistunut ja rauhoittunut tosi paljon kuluneen vuoden aikana. Se ei ole enää samanlainen häslä kuin aiemmin, vaikka touhukas tapaus on edelleen. Itseasissa minusta tuntuu, että vanhemmuuttaan Taika muuttuu koko ajan enemmän Duffyn eli isänsä oloiseksi.


En tiedä miten sen selittäisin teille ketkä ette ole Duffya tavanneet, mutta ne on semmosia pieniä luonteenpiirteitä tai reaktioita, joista avopuoliskon kanssa sanotaan monesti yhteen ääneen että Taikahan on ihan niinkö Duffy. On hauska huomata, kuinka moneen asiaan geenit lopulta vaikuttaa :D


Mulla oli tuolloin keskiviikkona Doran kanssa agility päivä, joten työpäivän jälkeen en ehtinyt muuta kuin vaihtaa kamppeet ja lähteä Doran kanssa huristeleen kohti treenejä. Käytin Taikan sitten treenien jälkeen yksin lenkillä, mentiin metsään ja pellolle juoksenteleen. Taisi olla paras lahja mitä Taikalle ois voinu antaa - Taika nautti ihan silmin nähden kun sai jakamattoman huomion koko lenkin ajan. Vielä kotia päästyäkin Taika kävi nuoleen naamaa häntä heiluen.

Onnellinen sesse ja onnekas omistaja <3

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Luku 112: Taika kävi treenaan epiksissä

Tänään käytiin Taikan kanssa pitkästä aikaa epiksissä eli epävirallisissa agiliykisoissa. Jännitti kyllä lähteä kokeileen, kun viime kerta osoitti ettei Taika osaa kisapaikalla ainakaan rauhassa odottaa.

Nyt käytiin meille uudessa hallissa, joten Taika ei osannut yhdistää paikkaa heti agilityyn. Oli siis rauhallinen oma itsensä (kyllä siitä nykään voi jo sanoa, että on rauhallinenkin). Sain tutustua rataan ilman että Taika ois asiaan mitenkään reagoinut (Taika odotteli häkissään) ja kerkesin seurata varmaan puolet minien starteista ennen kuin Taika alkoi tajuta missä ollaan.

Otsikon pahaenteisestä luvusta huolimatta hätänumeroa ei tarvittu ja oon oikeastaan ihan tyytyväinen tämän kertaiseen suoritukseen. Agilityhän on siitä hauska laji, että jos koira tekee virheen radalla, se on aina ohjaajan vika. Niin tälläkin kertaa.

Taikan ensimmäinen rata:
  • 21 estettä, 
  • radan ihanneaika 52s, 
  • Taikan aika 44,87s, 
  • aikavirhe -7,13 (eli 7,13s alle ihanne ajan)
  • 25 virhepistettä 


Taikan toinen rata:
  • 21 estettä, 
  • radan ihanneaika 52s, 
  • Taikan aika 41,17s, 
  • aikavirhe -10,83 (eli 10,83s alle ihanne ajan)
  • 15 virhepistettä


Hyvää treeniä niin itelle ko koiralle, eiköhän tää kokemuksen kautta mee koko ajan eteenpäin. Maikille kiitos seurasta ja videoinnista :)

tiistai 21. helmikuuta 2017

Luku 111: Suunnitelmia

Tänään sain itseni istutettua koneen ääreen ja aloin tutkaileen mitä sitä tänä vuonna koirien kanssa tekis tuolla harrasterintamalla. 

Taikan mielestä tämä suunnittelu on uuvuttavaa :D

Vuodelle 2017 on kaksi teemaa:
  1.  Näyttelyt. Tarkoitus olisi tällekin vuodelle pyörähdellä molempien kanssa näyttelykehässä. Viime vuoden näyttelysaldo oli Taikalla 4 kpl ja Doralla 6 kpl. Jospa tänä vuonna käydään ainakin saman verran.

    Viime vuonna Taikalla jäi sterkkauksen vuoksi kesän näyttelyt välistä kun oli ihan karvaton. Tänä vuonna kesäkuu on minun osalta poissa laskuista, koska silloin on tiedossa joka viikonlopulle jokin juhla. Meidän näyttelyt painottuu siis loppu kesälle ja syksylle. Toki Dora saattaa käydä Maikin kanssa kiertämässä kehiä myös ilman minua.

    Mätsäreissäkin voisi käydä aina kun sopivia sattuu kohalle. Niitä on ollut ainakin edellisinä kesinä useita eli huonoa tuuria (tai omaa laiskuutta) jos ei missään tuu käytyä.

  2. Agility. Minun täytyy alkaa Taikan kanssa kiertään epiksiä (epävirallisia kisoja) ja tehdä vähän omatoimista keinu- ja keppitreeniä, jotta virallisen kisalisenssin hankkiminen ois järkevää. Toki hyppyratoja voitais jo alkaa tekemään, kun niissä tuo vielä ongelmallinen keinu ei esiinny.

    Doran kanssa treenataan maltillisesti, meillä ei oo mihinkään kiire. Tässä pieni tyylinäyte Doran radasta (Instagramin seuraajat ja FB kaverit on tämän saattanut jo nähdäkin):


Mehän ollaan aloitettu Doran kanssa agility tosiaan penturyhmästä viime syksynä ja mentiin kurssille ilman, että oltiin mitään alkeita harjoiteltu. Kerran viikossa käytiin syksyllä kurssilla ja nyt on aloitettu samalla tahdilla, mutta valmennusryhmässä missä vähemmän koirakkoja eli enempi aikaa touhuta.

Dora menee hienosti etenkin kun ottaa huomioon vähäisen harjoittelumäärän. Vauhtiakin sille on tullut paljon lisää. Dora on ihan erilainen ohjattava kuin Taika, häsyää vähemmän eli oppii nopeammin. Dora vaatii paljon kehuja (palkkautuu ja motivoituu kun kehuu), kun Taika taas vaatii jämäkkyyttä ja mahdollisimman vähän mitään ylimääräistä lässytystä ja huitomista. Kuumakalle kun ei kestä semmosta :)

Taikan kanssa on maaliskuun eka viikonloppu tarkoitus mennä vuoden ensimmäisiin epiksiin. Pidetään peukkuja!

tiistai 31. tammikuuta 2017

Luku 110: Energiaa auringosta

 Ihanaa kun päivät valostuu ja tuntuu, että saa lisää virtaa tähän arkeen. Blogi on ollut turhan hiljainen viime kuukausina, mutta yritän petrata nyt kun sain koneen taas kuntoon :) Instaan olen postaillu vähän ahkerammin, käy luuraan santra_ri -tili!

Taika ei tarvi ees aurinkoa ollakseen energinen :)

Viime viikolla meillä alkoi vihdoin agility 6 viikon tauon jälkeen. Tuo taas vähän rytmiä tähän töiden jälkeiseen arkeen eli ei tuu vajottua sohvan nurkaan netflixin ääreen. Oon miettiny alkaisinko tekeen myös omatoimitreenejä, jotta päästäis tänä vuonna kisakentille. Eka stratti tulee sitten kun kepit ja keinu sujuu.

Dora tahtois painia, mutta Taikaa ei kiinnosta.

Kepeissä on tapahtunu jo huima parannus. Viime viikolla treenattiin valmennustunnilla kepille ohjauksia eri suunnista ja vaikka tässä suuntaus on vielä vähän sinne päin, koira kuitenkin parin toiston jälkeen löytää oikean keppivälin ja suostuu pujottelemaan kaikki 12 keppiä.

Niin kaunis <3

Vieläkin se tahtoo protestoida sitä "kun nää tylsät kepit ei lopu KOSKAAN" mutta en anna periksi. Vaadin sitä tekemään kaikki kepit, ei tästä muuten mitään tule. Viimeksi se meni huomaamattaan jo ihan ripein askelin, kun keskittyi enempi tekemiseen entä kiukutteluun, joten eiköhän tästä vielä hyvä tule!

Pikkumusta <3

Keinu on meillä ylipäätään ollut aika vähällä treenillä, joten sitä pitäis vaan treenata jotta saadaan myös siihen varmuutta ja sen myötä puhtaita suorituksia. Doran kanssa en vielä haaveile kisakentistä, mutta pikkumusta on kyllä syttynyt lajiin ja osoittanut olevansa varsin kehityskelpoinen agikoira - kuka tietää vaikka olisikin tälle vuodelle starttivalmis?