Luku 39: Agility innostus

Kuten jo viime postauksessa mainitsin, meillä alkoi maanantaina pentuagilityn jatkokurssi. Mulla ei aluksi kurssille lähtö innostanut, sillä kurssi on meillä maanantaisin klo 20-21 ja takana oli uuvuttava työpäivä, kotia tultaessa oli pissat matolla ja koiralla ripuli (sitä se tuoreen luun ahmiminen teettää).

Koiran ja maton pesun jälkeen olin viittä vaille jättämässä sen päiväisen kurssin väliin, mutta koska koira oli pesun jälkeen iloinen oma itsensä - eikä tietoakaan mahavaivoista - päätin silti ryhdistäytyä ja mennä treenaamaan. Onneksi lähdin!

Taikahan innostui silminnähden jo siitä, kun tajusi, että pakkaan aglityreppua. Innoissaan oli myös autossa, kun kaarattiin koirakoulun pihaan: "IHANAA! JES! JEEEEE!" Ja koska koira oli jo pelkästään pihalle ajosta niin intopinkeänä niin johan unohtu iteltäki ärtymys ja väsymys :)

Ryhmä rämällä oli riemu ylimmillään luonnollisesti myös hallissa, joten ensiksi leikitettiin koirilta enimmät virtapiikit pois, vastapainoksi sitten tehtiin keskittymistä vaativia paikallaoloharjoituksia ja lopulta alettiin suorittaan ratoja. Ratatehtävissä muistuteltiin aluksi mieleen mitä ollaan jo opittu ja tunnin päätteeksi tehtiin jo vähän haastavampia juttuja.

Taikalle joulun agilitytauko oli tehnyt vain hyvää. Jaksoi paljon paremmin keskittyä radan suorittamiseen, eikä vain minuun. Meillä muodostui aiemmin ongelmaksi se, että Taika käy niin kuumana agilityradalla, että minun ohjaava käsi on Taikan silmissä se 'punainen vaate' mihin pitää tarttua. Nyt huomio oli paljon paremmin itse radassa, vaikkakin loppua kohden alkoi tulemaan vanhoja vinkeitä takaisin ja Taika hyppi vain minua vasten ja yritti tarrata käteen kiinni. 

Viiminen rata näytti kutakuinkin tältä - siniset on esteitä: hyppy, hyppy, putki, putki. Vihreä rata on se mitä koiran pitää mennä, oranssi on se miten minun pitää edetä: 

Mie aattelin, koska Taika kävi jo ylikierroksilla, että se varmaan syö minut tuon radan aikana - vaan eipä syönyt! Ennen toista hyppyä mietti, että hyppääkö yli vai minun käteen - hyppäsi yli. Sitten vauhti tysähti ja Taika jäi arpoon meneekö putkeen vai hyppääkö minun päälle. Päätti mennä putkeen ja mulla tuli älytön kiire, että ehdin juossa toisen putken suulle ohjaamaan Taikan viimeiselle esteelle! 

Koirakouluttajakin nauroi, että oli ajatellut etten mitenkään voi ehtiä, kun Taika on niin nopea (ja mie hidas), mutta kuinka hienoa oli nähdä, että päätin ehtiä ja ehdin :D

Kyllä meistä vielä jotakin tulee! :)