Sivut

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Luku 47: Paimennusta!

Jos joku ei vielä tiennyt, niin Taikahan on lammaspaimenkoira. Tänään oli se päivä, kun Taika kohtasi ensimmäistä kertaa lampaan ja sai harjoitella pienen lammaslauman paimentamista! En tiennyt yhtään mitä odottaa, mutta kouluttajan mielestä meillä meni tosi hyvin :)

BÖÖÖ!

Hommahan eteni siten, että ensin katsoimme, kun toinen koira paimensi lampaat tallista aitaukseen. Taika oli tilanteesta hämillään ja pikkusen taisi neitiä jännittää, kun uudet otukset pitivät niin kummaa ääntä (määkivät) ja etenivät nopsin liikkein kohti aitausta. Katseltiin sitten aidan takaa miten toiset koirat paimensivat ja päästiin lopulta itse kokeilemaan. 

Aurauskeppi ajaa paimensauvan virkaa

Taika oli tunnetusti innoissaan ja kuvitteli varmaan tulleensa uuteen koirapuistoon, joka oli kylvetty täyteen namipaloja (lampaan papanoita). Hetki meni, että neiti tajusi tulla tekemään tuttavuutta lampaiden kanssa.



Taikan keskittymiskyky on kyllä aika pieni - se innostuu niin helposti ja kun innostuu, ei keskity tai keskittyy vääriin asioihin. Nytkin veti aitauksessa rallia paimentamisen sijaan ja jossain vaiheessa hoksasi, että peltojen takana kulkee autoja ja meinasi lähteä paimentaan niitä lampaiden sijasta. Syvä huokaus sanon minä.

"Mitä toi koira duunaa?"

Koska homma meinas mennä höpötykseksi, otin Taikan välillä rauhoittumaan naruun ja paimennettiin lampaita hihnassa. Silloin homma toimi paljon paremmin, Taika nuuskutteli lampaiden jalkoja ja hoksasi, että hei minähän saan tuon lauman liikkumaan! 




Ei se irti olokaan ihan kokonaan höpöksi mennyt:





Lopuksi päästiin Taikan kanssa paimentaan lampaat aitauksesta talliin ja tallista aitaukseen. Lisäksi harjoiteltiin lampaiden siirtämistä karsinasta pihalle ja takaisin talliin. Taika oli innoissan tästäkin, vaikka vähän jännitti mennä ahtaaseen karsinaan lampaiden sekaan. 




Kouluttaja kehui Taikaa rohkeaksi, energiseksi ja oivaksi paimenkoiranaluksi. Taisi pikkupaimen itsekin olla tyytyväinen tehtyyn työhön :)



tiistai 24. maaliskuuta 2015

Luku 46: Uusi ystäväni

Viikkoon on mahtunut taas kaikenlaista puuhaa. Käytiin muun muassa tutustumassa uuteen koirakaveriin, 9-vuotiaaseen mäyräkoira Tessuun. Kyllä meitä jännitti, kun oli uusi talo, uudet ihmiset ja vastassa touhukas vanha herra! Taika ei oikein tiennyt miten päin olla - liika läheisyys ahistaa, mutta silti kiinnostais tutustua ja leikkiä.


Taika on siitä vähän huono leikkikaveri, että hänen arvonsa vaatii yleensä hieman miettimisaikaa ennen kuin on sinut tilanteen kanssa, mutta silti on hyvä innostamaan muita leikkiin ja kun kaveri innostuu, neiti menee omistajan taakse piiloon.


Alun kankeudesta huolimatta saivat koirat kuitenkin aikaiseksi sohvarallin (ehh) ja piiri pieni pyörii -leikin ruokapöydän ympärille. Lopulta päästettiin koirat pihalle juoksemaan ja siitähän se riemu (ainakin Taikan osalta) vasta alkoi. Taika on taatusti kateellinen Tessulle, sillä Tessulla on iiiso aidattu piha, jollaisesta Taika saa toistaiseksi vain haaveilla.


Muutaman tunnin kyläilyn jälkeen jätettiin vanha herra nukkumaan ja matkattiin Taikan kanssa kotiin. Taikahan ei tunnetusti ollut väsynyt vaan heiteltiin sen kans vielä palloa ja päästettiin leikkien jälkeen hetkeksi pihalle.


Uusien koiratuttavuuksien lisäksi viikkoon on mahtunut pari agility-treeniä, huomenna mennään taas nätöilemään ja näiltä näkymin myös sunnuntaina ois agilityä, mutta tällä kertaa eri koirien kanssa ja eri hallissa. Saas nähdä mitä tyttö tuumaa :)

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Luku 45: Taika 1-vuotta!

15.3.2014 tapahtui elämän pieni ihme Amor'jade kennelissä, jossa pikku Taika (pentulaatikko nimeltään Hannah) sisaruksineen syntyi. Syntymäpäivän kunniaksi kuvakollaasi, olkaas te hyvät:


Hannah 3 päivää. Kuva: Maikki Kuivala

Hannah 9 päivää. Kuva: Maikki Kuivala

Hannah 6,5 viikkoa. Kuva: Maikki Kuivala

Taika 9 viikkoa.

Taika 10 viikkoa

Taika 11 viikkoa

Taika  4 kuukautta

Taika 4,5 kuukautta

Taika 5 kuukautta

Taika 5,5 kuukautta

Taika 7 kuukautta

Taika 8 kuukautta

Taika 9 kuukautta

Taika 10 kuukautta

Taika 11 kuukautta

Taika 1-vuotta! "Ai minä vai?"

Synttärilahjaksi lapsi sai naudan nilkkaluun ja uuden version lempilelustaan :)

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Luku 44: Kuulumisia :)

Kyllä minullakin joskus väsyttää..
Viimeksi kerroin teille, että lähdimme Taikan kanssa kertaamaan pentuagilityn jatkokurssia. Olemme nyt pari kertaa käyneet uudella porukalla agi-tunneilla ja hyvin on mennyt. Taika hurmasi kaikki vauhdillaan (ja todennäköisesti hämmensi ylikuumenemisellaan).

Viime kerralla meitä ei ollut kurssilla kuin kolme koirakkoa - puolet porukasta oli lomalla. Vaan tämähän oli vain hyvä meille - ehdittiin harjoitella paljon enmmän! Tehtiin puomia ja tarkoituksena oli saada koira juoksemaan tasaista ravia puomin alusta loppuun siten, ettei koira oikaise puomin lopussa loikkaamalla loppupätkän yli.

Harjoituksessa edettiin vähän kertaansa ja kun lyhyet matkat sujui hyvin, alettiin tekemään harjoitusta koko matkalta. Taika teki monta kertaa peräkkäin puomin lopussa sen kuuluisan kielletyn hypyn ja ihmetteli miksei herkkuja tullut vaikka juoksi esteen omasta mielestään hienosti.

Sitten lamppu välähti. Taika teki juuri niin kuin piti ja sai herkkunsa, innostui tästä niin paljon, että juoksi puomia väärään suuntaan, teki keskellä puomia U-käännöksen ja ravasi kauniisti herkkukipon ääreen: "Katsokaa, katsokaa, nyt osaan!" Hupsu lapsi :)

Ollaan käyty Taikan kanssa myös näyttelytreenissä, jotta osattais kesällä vähän paremmin edustaa toisiamme kehässä. Olen myös yrittänyt ottaa Taikasta uusia videonpätkiä, kun touhutaan jotain kiva, mutta meidän neiti on niin linssilude, että kameran huomattua alkaa yleensä heti poseeraamaan ja hauskat touhut loppuu siihen:


Noh, hampaiden pesua saatiin kuvattua - kanan makuinen hammastahna on niin hyvää, ettei ehditä poseeraamaan ;) Tästä hampaiden pesusta häätyy kyllä sen verran sanoa, että ennen Taikaa en edes tiennyt, että koiriltakin ruukataan pestä hampaita. Minua asia aluksi hieman huvitti, mutta mitäpä en koiruuteni eteen tekisi:


Facebookin sheltti-ryhmässä kiertää "malttihaaste", jossa koiran päälle/viereen laitetaan paljon herkkuja ja koiran pitää malttaa odottaa lupaa, että herkut saa syödä. Tässä Taikan taidonnäyte:


Taika osaa kyllä tarvittaessa oottaa, yritin saada sitä lähemmäs herkkuja, mutta ei suostunut liikkumaan ennen kuin annoin luvan syödä namuset.. :D

Ensi kertaan (: