Sivut

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Luku 55: Kasvattajapäivät

Ihanaa, kun kasvattaja on aidosti kiinnostunut kasvateistaan ja sen lisäksi jaksaa järjestää erilaisia aktiviteettejä kasvateilleen! Meillä oli siis viikonloppuna kasvattajapäivät, kuten edellisessä postauksessa maintsinkin.

Taika 9vkoa
Ensimmäiseen päivään kuului ulkomuototuomarin "luento" sheltin rakenteesta eli opeteltiin miltä sheltin tulisi näyttää, kopeloitiin koiria ja tunnusteltiin mitä karvan alta löytyy. Tietopaketin jälkeen ymmärrän paremmin koiran rakennetta ja mihin juttuihin myös näyttelytuomarit kiinnittävät huomiota.

Taika oli mulla mukana vain ensimmäisen päivän, koska sillä on juoksut ja paikalla oli monta sulhasehdokasta. Juteltiin ennen viikonloppua kasvattajan kanssa, että kannattaako minun ottaa Taikaa edes mukaan ja päätettiin kokeilla, koska Taikalla on menossa vasta juoksun ensimmäiset päivät eikä tärppipäivät.

Taika 10vkoa
Noh, alkupäivistä huolimatta Taikan persuuksissa oli koko ajan joku kiinni ja koska meän neiti on hieman nyhverö eikä osaa sanoa rumaa sanaa, kun pojat tulee liian lähelle, jätin sen seuraavana päivänä kotia. Tästä syystä mulla ei ole tarjota teille tuoreita kuvia: ensimmäisenä päivänä mulla oli käet täynnä töitä, että Taika pysyy edelleen siveellisenä (heh) ja toisena päivänä ei ollut oma koira matkassa eli ei kuvattavaa minulle :)

Toisena päivänä trimmailtiin koiria. Sain kasvattajalta lainaan harjoituskappaleen ja ehkä nyt uskallan jatkossa kokeilla trimmailla tuota omaa koiraakin. Tosin sillä varauksella, että ei olla menossa näyttelyihin ihan heti.

Taika 13 vkoa
Ko. päivänä sain myös hyviä vinkkejä koiran painoon ja lihaskuntoon liittyen. Taika söi pentunappulaa melkein vuoden ikään asti ja kun vaihdettiin isojen koirien ruokaan, tyttö on laihtunu vaikka olen lisännyt ruokamäärää. Nyt pistän Taikan pienelle lihotuskuurille, jotta riittää energiaa lihaskunnon ylläpitoon ja karvan kasvattamiseen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun pistäydyit blogissani! Kommentit ovat aina mukava lisä, kiitos :)