Luku 61: Agilityn huumaa

Tänään meillä pitkän odotuksen jälkeen alkoi uusi agilitykurssi. Voi sitä koiran ilmettä kun tajusi mihin pihaan ajettiin! Päästin autosta ulos ja koiran olemus muuttui täysin: "Eeeeikä, me ollaan täällä! Me ollaan TÄÄLLÄ!"

Puisto spurttailuja..

Tässä reeniryhmässä oli meille kokonaan uusia kavereita. Kaksi kurssilaista ei ollut päässyt aloitukseen mukaan, joten meillä oli enemmän aikaa harjoitella. Tunti meni kyllä tosi nopeaa pienestä osallistujamäärästä huolimatta!

Välillä puistossakin pitää hengähtää..

Ja miten se sitten meni? No ihan älyttömän hyvin!! Kuten arvelinkin, kolmen kuukauden tauko on tehnyt pelkkää hyvää Taikalle. Se on kasunu aikuseksi (ainakin melkein) ja saanut lisää kärsivällisyyttä. Aikaisemminhan meidän radan suorittamiset on ollu sitä, että koiran keskittymiskyky pettää jo alkumetreillä, kun kuumuu niin nopsaan. Kova halu ois mennä, mutta ei jaksa kuunnella.

.. ja poseerata..

Nyt kuunteli tosi hvyin. Pysyi paremmin paikallaan ja odotti, että annoin luvan tulla radalle. Jaksoi toistaa samoja juttuja uudelleen ja uudelleen (vaikka varmasti ois mieliny tehä jotain omiaan) ja mikä parasta - Taika ei kuumunu juuri ollenkaan! Ja koska ei kuumunut, ei myöskään haukkunut läheskään niin paljon kuin ennen, mikä varmasti edesauttoi kuuntelemista, kun kuulee muutakin kuin oman äänen ;)

.. ja poseerata vähän lisää!

Tämän päivän kurssilla muistuteltiin mieliin perusjuttuja ja meille uutena asiana harjoiteltiin jarrutuksia. No kuten voitte arvata, meidän neiti ei paljoa jarruttele eli tämä leikki tympäsi sitä ja sai tehdä töitä, että 'antautu' jarruttelemaan. Pientä kuumumista tässä kohtaa tuli, mutta koira palautui ruotuun tosi nopeasti. Aiemminhan sitä sen höyryämistä ei tahtonu saaha pois.

"En minä muista mitään tuollaista. Aina oon totellu!"

Oon kyllä entistä tyytyväisempi tuohon rakkaaseen karvalapseen! Menohalut ja vauhti on edelleen kohdillaan ja nyt kun jaksaa keskittyä paremmin, meistä voi vielä tulla vaikka ja mitä!